Joitakin päiviä sitten tutustuin taas yhteen ihmiseen, joka mielestäni ansaitsee mahdollisuuden ja vinkkasin hänestä potentiaaliselle työnantajalle.
Joku voi ihmetellä, miksi teen näin. Enkö ensisijaisesti halua itse töitä? Toki, mutta haluan että kaikilla on samat mahdollisuudet ja uskon että kaikessa päästään parempiin tuloksiin kun tekijöitä on tarjolla riittävästi - huolimatta siitä että jotkut nimeltämainitsemattomat etujärjestöt ahneuksissaan näkevät asian toisin.
Kovinkaan monilla meistä ei ole työnhakua edesauttamassa vaikutusvaltaista sukua tai "hyvä veli"-verkostoa. Useimmat ovat työnhakijoina omillaan. Omasta perhetaustastani olisi voinut olla paljonkin hyötyä, mutta perheemme linja on aina ollut se, että jokaisen on työmarkkinoilla pärjättävä omilla ansioillaan. Tämä tietysti asettaa minut huonompaan asemaan verrattuna niihin, jotka eivät tätä periaatetta noudata, mutta olen ylpeä perheeni suoraselkäisyydestä.
Suositellessani potentiaalista työntekijää punnitsen kahta asiaa:
- sopivatko työnhakija ja työpaikka toisilleen
- tarvitseeko työnhakija ulkopuolista vetoapua
Esimerkiksi yksinäisenä puurtajana viihtyvää introverttia ei voi ehdottaa vilkkaassa ympäristössä tehtävään asiakaspalvelutyöhön ja on myös huomioitava ihmisten omat toiveet ja mielenkiinnon kohteet. Jos taas on syytä olettaa työnhakijan olevan jo valmiiksi hyvin verkostoitunut, ojennan auttavan käteni mieluummin sellaiselle joka sitä todella tarvitsee. Tasapuolisuus on tärkeää.
Kun julkisessa keskustelussa käytetään nykyään yhä useammin aina vain kovempia puheenvuoroja myös työttömyysturvaa vastaan, olisi järkevää ja kohtuullista karsia työnhausta kaikki syrjintää edistävät elementit. Näin kaikilla olisi aidosti samat mahdollisuudet. Ihminen haluaa olla tarpeellinen ja hyväksytty ja työyhteisön osana oleminen sopii siihen tarkoitukseen erinomaisesti. Annetaan kaikille mahdollisuus!
- Jofi -
