Kolme enemmän tai vähemmän tunnettua suomalaista puhui Hesarin viikkoliitteessä ystävyydestä. Mietin, mitä itse olisin vastaillut tuossa tilanteessa. Ainakin sen, että olen menettänyt uskoni ystävyyden kestävyyteen. Puhtaasti omien kokemusteni pohjalta olen tullut siihen tulokseen, että loppujen lopuksi ihminen laittaa aina romanttiset suhteet ystävyyden edelle, vaikka olisi aiemmin vannonut aivan päinvastaista. Useita ystävyyssuhteitani on katkennut, kun ystäväni on löytänyt elämänkumppanin, toiset ystävyyssuhteet puolestaan ovat laimentuneet huomattavasti. Ensinmainitut eivät ole palanneet takaisin. Jälkimmäiset puolestaan harrastavat nyt seurustelukumppaninsa tai puolisonsa kanssa kaikkia niitä asioita, joita ennen tehtiin ystävien kanssa. Enkä tarkoita seksiä, pöhköt. Vaan esimerkiksi elokuvissa käymistä tai ihan vaan sosiaalista kanssakäymistä.
Hiukan yli nelikymppisenä tulin lopulta siihen tulokseen, että jos ihmisellä ei ole elämänkumppania, hän on aina yksin. Muihin ei voi luottaa. Sanat ovat aina pelkkiä sanoja. Vähän niin kuin poliitikkojen vaalipuheet: "Jos pääsemme hallitukseen, niin me kyllä..." - samanlaista höttöä ovat ystävien kesken lausutut sanat. Olen iloinen ja kiitollinen ystävistäni niin kauan kuin siihen on mahdollisuus, mutta olen jo tiedostanut, että se on todennäköisesti ohimenevää.
- Jofi -
